|
Suomen suurin työvaatetoimittaja Image Wear Oy laajentaa toimintaansa Poriin. Työvaatteiden edelläkävijä avaa uuden myymälän kauppatorin laidalle
5. marraskuuta 2007 palvelemaan Satakunnan asiakkaita. Porin liike on jo Suomen 20. Työasupalvelu-ketjun myymälä.
Myymälä sijaitsee aivan Porin keskustassa kauppatorin laidalla osoitteessa Pohjoiskauppatori 1. Myymälä on ketjun ensimmäinen näin keskeisellä paikalla sijaitseva liiketila. Paikan valintaan vaikutti halu olla lähellä asiakkaita. – Porin keskustassa on paljon palvelualan yrityksiä, ja myymälä sijaitsee nyt asiakkaiden keskellä. Liikkeessä nostetaankin esille erityisesti palvelualan työvaatteita, tamperelaisen Image Wearin ketjupäällikkö Ari Tauriainen toteaa. Nopeassa kasvussa olevan työvaatealan suomalaisena edelläkävijänä Image Wearin tavoitteena on perustaa vuosittain 1–3 uutta myymälää. – Porin seudulla on paljon yrityksiä eli asiakaspotentiaalia, jonka vuoksi myös myymälän avaamista aikaistettiin tämän vuoden puolelle, Tauriainen kertoo. Palvelualojen lisäksi Porissa ja sen lähialueilla on kysyntää teollisuuden työvaatteille. – Vahvuuksiamme ovat tinkimätön laatu, alan johtava tuotekehitys sekä kokonaispalvelu, Tauriainen kertoo. Laatujohtajuus merkitsee viimeisintä tietoa materiaaleista, tuotteista, standardeista ja lainsäädännöstä. – Panostamme innovatiivisten tuotteiden valmistamiseen. Myös mallistojen nopea uudistuminen on tärkeää. Työasuihin panostamalla vahvistetaan imagoa Image Wear Työasupalvelu -myymälöiden pitkälle viedyn konseptoinnin tarkoitus on tehdä työvaatteiden hankkimisesta helppoa ja mukavaa. Tavoitteena on samalla nostaa työvaatteiden arvostusta. Alan edelläkävijänä ja aktiivisena kumppanina Image Wear haluaa kehittää koko työvaatealaa ja kouluttaa sekä henkilöstöä että asiakkaitaan. Yhä pienemmät yritykset kiinnittävät huomiota henkilöstönsä vaatteisiin ja varusteisiin. – Työnantajat haluavat panostaa työntekijöiden ulkonäköön, suojaukseen ja viihtyvyyteen. Nämä ovat osa myös yritysten imagon rakentamista. Lisätiedot: toimitusjohtaja Pekka Nikkanen, p. 020 7980 519 ketjupäällikkö Ari Tauriainen, p. 020 7980 518
|